Kirjani


Ole Minulle Yöperhonen (julkaistaan maaliskuussa - 26)
Barbienpinkin ja kajaalinmustan sävyttämä tarina ystävyydestä, anteeksiannosta ja häviävän ohuista kuukausista lapsuuden ja nuoruuden taitekohdassa.
Jo eskarista asti erottamattomat Salma ja Meea elävät kuutosluokan viimeisiä viikkoja, kirjoittavat opettajalle kesäkirjeen ja odottavat edessä siintävää vapautta. Mutta molemmat tietävät, ettei tuleva kesä olisi vain yksi muiden joukossa. Sen jälkeen alkava yläkoulu on heille tuntematon ja pelottava, kokonaan uusi maailma, jossa selviytymiseen vaaditaan ainakin meikkipussi ja poikaystävä. Salaisuustoimisto Mysteerio on siis luultavasti syytä unohtaa.
Kesän kynnyksellä Salma joutuu huomaamaan, että Meea on alkanut muuttua. Samaan aikaan Meea on tajunnut, että Salmasta on tullut auttamattoman lapsellinen. Tai pikemminkin Salma on jumiutunut risteykseen, jonka ohi Meea on päättänyt kiihdyttää.
Vaikka kesälomasta tulee jotain aivan muuta kuin tytöt ovat odottaneet, Salma pitää kiinni lupauksestaan bongata kesän aikana kymmenen erilaista perhosta. Kaikkein hartaimmin hän toivoo näkevänsä yöperhosen, salaperäisen hämäränolennon, joka ei jätä häntä rauhaan.
Neela Neulansilmä
9-vuotias Senja aloittaa kolmannen luokan ikävissä merkeissä: Senja ja äiti ovat muuttaneet hienolta Tähdenlennontieltä tylsälle Betonikujalle ilman isää, ja kaikki Senjan kaverit ovat jääneet vanhaan kouluun. Uudessa koulussa Senja joutuu huomaamaan, kuinka vaikeaa on olla yksi muista. Kukaan ei enää kutsu Senjaa syntymäpäiville, kuiskuta salaisuuksia korvaan tai tahdo vannoa sormivalaa ikuisesta ystävyydestä. Sen sijaan supatus ja ilkeät katseet kiirivät kintereillä, vaikka Senja kuinka yrittäisi olla kuin muut.
Eräänä harmaana syyspäivänä kotimatkan varrelta kuitenkin löytyy Neela, joka on tosi hyvä leikkimään barbeilla ja jolta mielikuvitus ei lopu koskaan kesken. Senja on vihdoin löytänyt uuden parhaan ystävän. Mutta miksi Neela ilmestyy aina oudoista paikoista erikoisiin aikoihin ja katoaa sitten varoittamatta kesken leikin?
1.-4.-luokkalaisille suunnattu elämänmakuinen lastenromaani Neela Neulansilmä on ylistyslaulu mielikuvitukselle ja sen uskomattomalle voimalle. Romaani rymistelee Peppi Pitkätossun ja Peter Panin jalanjäljissä tehden teräviä havaintoja aikuisten järjestämästä maailmasta, jossa pienet ihmiset ovat vaarassa muuttua näkymättömiksi.
Kirjan voi lainata kirjastoista ympäri Suomen tai ostaa ikiomaksi esimerkiksi kustantajani Aviadorin verkkokaupasta, Suomalaisesta Kirjakaupasta, Akateemisesta Kirjakaupasta tai Adlibriksestä.

Pyydä minut kirjailijavieraaksi!
Minut voi tilata kirjailijavieraaksi esimerkiksi peruskouluihin, lukioihin, muihin oppilaitoksiin, kirjastoihin tai tapahtumiin.
Vierailuilla voin ohjata tilaajan tarpeeseen vastaavan työpajan tai puhua suurella sydämellä esimerkiksi kirjoittamisesta, lukemisesta tai kirjojeni teemoista, jotka kytkeytyvät erityisesti lasten ja nuorten iloihin, pelkoihin ja kasvamisen solmukohtiin.
Jos tarvitset innostavaa pedagogia ja luontevaa esiintyjää, satumaailmojen matkaopasta, mielikuvitusaktivistia tai yleistä tarinankerronnan taituria --> Mä olen se!
Vierailuja välittää Lukukeskus, joten tiedustelut ja yhteydenotot sitä kautta Täältä löytyy profiilini, jossa kerron lisää: Pitko, Satu-Lotta - Kirjailijavierailut
