Minusta

Hei! Mahtavaa, että luet tätä!

Olen pohjois-suomalaisilla juurilla varustettu, mutta sittemmin pitkin Suomea ja maailmaa seikkaillut näyttelijä (FIA), teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) sekä lasten- ja nuortenkirjailija. Näyttelijän maisteritutkintoni olen suorittanut Lontoon East 15 Acting Schoolissa ja teatteri-ilmaisun ohjaajan opinnot Turun AMK:n Taideakatemiassa. Tällä hetkellä työskentelen teatterikentän freelancerinä näyttelijän, ohjaajan, käsikirjoittajan ja teatteripedagogin työrooleja yhdistellen.

Teatterin tekemisen lisäksi myös kirjoitan työkseni. Esikoisromaanini Neela Neulansilmä ilmestyi syksyllä 2024, ja toinen romaani Ole Minulle Yöperhonen julkaistaan keväällä 2026. 

Näyttelijäntyö on suurin rakkauteni ja kutsumukseni, ja toivonkin löytäväni työmahdollisuuksia juuri näyttelijänä. Olen kuitenkin avoin kaikenlaisille luovan alan projekteille ja erilaisille työrooleille, erityisesti ohjaajana ja käsikirjoittajana.

Olen kerryttänyt itselleni monipuolista kokemuspohjaa niin laaja-alaisten opintojen parissa kuin teatterin ammattikentälläkin. Minulla on ollut onni päästä mukaan monenlaisiin työryhmiin ja produktioihin, joissa olen saanut sukeltaa erilaisiin tyylilajeihin, tehdä monipuolisia rooleja sekä päässyt hyödyntämään myös laulu- ja tanssiosaamistani. Opintojeni myötä minulla on ammattimainen valmius tehdä myös nukketeatteria.

Teatteri-ilmaisun ohjaajan opinnot antoivat minulle monipuolisen kattauksen teatteritaiteen ammattiosaamista, jota pääsin syventämään yliopisto-opinnoissani Englannissa. Koen, että monipuolisen koulutus- ja työtaustani myötä suurimpia vahvuuksiani ovatkin näyttämöllisen ajattelun laaja-alaisuus sekä kyky reflektoida omaa työskentelyäni kokonaisvaltaisesti, useista eri positiosta.

Ohjaajat, joiden kanssa olen työskennellyt, kuvailevat minua vahvaksi teatteritaiteen ammattilaiseksi sekä monipuoliseksi, täydellä läsnäololla ja energialla työskenteleväksi näyttelijäksi, joka toimii tunnollisesti ja ammattitaitoisella pieteetillä. Suhtaudun taiteeseen tinkimättömällä kunnianhimolla ja näen jokaisen työn mahdollisuutena kasvaa ja kehittyä alan ammattilaisena. Mielestäni teatterialan tekijöiden merkityksillisimpiin ominaisuuksiin kuuluvatkin motivaatio, intohimo ja uteliaisuus sekä avoin ja tutkiva asenne maailmaa kohtaan. Näitä haluan vaalia myös omassa työssäni.

Taiteilijana sekä taidepedagogina minulle tärkeitä arvoja ovat ennakkoluulottomuus, avoimuus, luottamus, leikki ja mielikuvitus. Tulen toimeen erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa ja monenlaisissa työryhmissä.  Pyrin aina ihmislähtöiseen ja ennakkoluulottomaan kohtaamiseen, minkä nimeänkin tärkeimpien vahvuuksieni joukkoon.

Teatterin lisäksi minulla on taustaa klassisen baletin sekä kilpaurheilun parissa, joiden koen toimivan tärkeinä työkaluina kehollisessa ilmaisussa. Musiikilliseen taustaani kuuluvat kuorolaulu sekä laulu- ja soittotunnit (piano). Äänialani on mezzosopraano, ja myös stemmalaulu on minulle tuttua.

Mikäli haluaisit työskennellä kanssani, tutustuthan tältä nettisivulta löytyvään ansioluettelooni ja tsekkaa yhteystiedot! 

Odotan jo innolla viestiäsi!